Mitä olisi Halloween ilman kissoja? Niiden läpitunkeva katse ja salaperäinen olemus ovat tehneet niistä jo vuosisatojen ajan tämän lumoavan yön symbolin. Mutta tiesitkö, että Halloween ei alun perin liittynyt lainkaan ”pelottaviin asioihin”? Kurpitsien, kynttilöiden ja hämähäkinverkkojen takana piilee vuosisatoja vanha rituaali, joka on täynnä tarinoita luonnosta, valon ja pimeyden välisestä siirtymästä ja kyllä, myös kissoista. Tässä blogissa saat selville, miten kissat saivat pääroolin Halloweenin historiassa, mitä juhla todella tarkoittaa ja miten voit juhlia sitä kissasi kanssa.
Halloweenin alkuperä: mistä kaikki sai alkunsa
Paljon ennen kuin kurpitsoja ja naamiaisasuja oli, kelttiläiset juhlivat 31. lokakuuta Samhainia: siirtymäjuhlaa kesän ja talven välillä. He uskoivat, että tänä yönä elävien ja kuolleiden maailman välinen raja ohentui.
💡 Henget saattoivat silloin palata hetkeksi, joten ihmiset sytyttivät kynttilöitä suojellakseen itseään.
Kissoja pidettiin myös tuntemattoman vartijoina: olentoina, jotka pystyivät liikkumaan maailmojen välillä. Niiden yöaikainen käytös ja salaperäinen katse tekivät niistä täydellisen symbolin kaikelle selittämättömälle. Näin syntyi vähitellen ikiaikainen yhteys kissojen, taikuuden ja Halloweenin välillä.
Noituus, taikausko ja kissat: vuosisatojen vanha yhteys
Keskiajalla kissojen mystinen maine sai synkemmän sävyn. Ihmiset uskoivat, että noidilla oli kissoja (erityisesti mustia kissoja) seuralaisinaan. Ja joskus he saattoivat jopa muuttua kissoiksi hiipiäkseen näkymättöminä yön läpi.
Tämä taikausko levisi salamannopeasti Euroopassa. Kissat muodostuivat tuntemattoman, taikuuden ja joskus pelon symboliksi. Kissat muodostuivat tuntemattoman, taikuuden ja joskus pelon symboliksi. Onneksi tiedämme nykyään paremmin: kissat eivät ole pimeitä olentoja, vaan älykkäitä, intuitiivisia eläimiä, jotka sopivat täydellisesti Halloweenin salaperäiseen tunnelmaan.
Oletko utelias, miksi mustat kissat tuovat onnea?
Lue myös: Mustat kissat tuovat onnea
Nykyinen Halloween: sekoitus kauhua ja kodikkuutta
Nykyään Halloween ei pyöri pelon ympärillä, vaan luovuuden ja hauskanpidon. Kurpitsat ikkunalaudalla, muki lämmintä kaakaota ja kissa, joka uteliaana katsoo ulos ikään kuin näkisi aaveita.
Näin vietät Halloweenin yhdessä kissasi kanssa:
- Tee viihtyisä nurkkaus viltillä, raapimispuulla ja vähän halloween-koristeita
- Käytä turvallisia koristeita (mieluummin ei oikeita kynttilöitä tai myrkyllisiä kasveja)
- Leiki valolla. Kissat rakastavat varjoja!
- Ota kuva kissastasi ja jaa se @rhr_pets
Miksi Halloween ei ole täydellinen ilman kissoja
Vanhoista rituaaleista ja noitatarinoista kauhuelokuviin ja herkutteluun: kissat kuuluvat Halloweenin kuten kuu yöhön. Niiden salaperäinen käytös, hiljainen katse ja itsepäinen viehätys tekevät illasta juuri vähän jännittävämmän. Joten sytytä kynttilä, anna kissallesi mukava paikka ja nauti yhdessä vuoden karmivimmasta illasta.
Haluatko osallistua arvontaan?
Kerro sitten kommenteissa omituisin hetki kissasi kanssa!
11 kommenttia
There is something quietly unsettling about the way my cat stares at things that are not there. It happens most often when I speak to him, as if my voice calls up a presence only he can perceive. His ears tilt, his head turns slowly, and his eyes widen with that intense, unblinking focus—following a shape moving through empty air. In those moments, the room feels inhabited by something I cannot name, as if I have stepped into only one layer of a place that holds many. I have come to believe that cats do not truly live with us, but alongside us, in a world slightly offset from ours. And when he gazes into that unseen space, I sometimes wonder—very quietly—whether he is the one watching the ghost, or whether the ghost is watching me…
In Japan, they say there are spirits wandering in homes, invisible and caring for it when you treat home with respect. I like to see that this way. Other options are too terrifying!
Vor vielen Jahren saß meine geliebte Katze Shenzi (sie ist leider seit 1 Jahre nicht mehr bei mir :-( ) vor meinem Wohnzimmerschrank und hat versucht dahinter zu kommen. Richtig ausgiebig und mit Nachdruck.
Als ich ihn dann verschoben habe, war meine Schlange, eine Natter, dort versteckt.
Ich hätte nicht bemerkt, dass sie mir ausgebüchst war.
Ohne das Starren und Scharren von Shenzi hätte ich den Ausbruch erst viel später bemerkt.